KT linjaus muuttunut

15.9.2023

Keskustasolla käytyjen pitkällisten keskustelujen jälkeen Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on muuttanut tulkintaansa koskien kunta- ja hyvinvointialalle sovitun kertapalkkion maksamista osittaisella hoitovapaalla toukokuussa 2023 olleille. Alkuperäisen tulkinnan mukaan kertapalkkio olisi pitänyt KT:n tulkinnan mukaan osittaa työajan suhteessa, mutta nyt uuden tulkinnan mukaan osittaisella hoitovapaalla toukokuussa 2023 olleille kertapalkkio on maksettava täysimääräisenä, ei ositettuna työajan suhteessa.

Kunta- ja hyvinvointialan paikallisten työnantajien olisi viivyttelemättä tarkistettava, onko palveluksessa mainitulla ajanjaksolla ollut osittaisella hoitovapaalla olevia palkansaajia ja korjaamaan kertaerän maksaminen. Luottamusmiesten on syytä valvoa, että näin tapahtuu. Olemme edellyttäneet, että KT viestii asiasta myös työnantajille.

Viivästyskorkoa saatavalle ei makseta. Kertapalkkiosta puuttuva osuus maksetaan ensimmäisenä mahdollisena palkanmaksupäivänä.